Oikotie on digitaalinen palvelu joka on osa norjalaista Schibsted media konsernia (ennen osa suomalaista Sanoma mediayhtiötä). Oikotie on Suomen kattavin työpaikkojen ja asuntojen sekä merkittävä autojen, käytetyn tavaran ja erilaisten palveluiden välitykseen keskittyvä markkinapaikka ja sisältömedia. Oikotie-palvelussa vierailee viikoittain yli miljoona käyttäjää.
Kullekin palvelukokonaisuudelle on oma, Oikotie-brändin alaisuuteen kuuluva vertikaalinsa, jolla on oma verkkosivunsa sekä osalla omat mobiilisovelluksensa.
Schibstediä edeltänyt Sanoma Digital Finland halusi yhtenäistää palvelujensa käyttäjäkokemusta ja muodostaa vertikaaleista yhtenäisen kokonaisuuden.
Oikotien vertikaalien yhdistämistä varten tarvittiin uusi alustariippumaton palvelu. Palvelun teknisen ratkaisun kehitystyö annettiin Codematen tehtäväksi.
Oikotie konsepti
Codemate antoi Oikotie-konseptille uuden suunnan yhteistyössä UX-suunnittelualan huippuosaaja Ideanin (nykyään Capgeminin) kanssa. Uudessa konseptissa mobiilisovelluksia ja Oikotie.fi-verkkosivustoa ajateltiin kokonaisuutena, jonka lähtökohdaksi Ideanin tiimi otti yksilöllisen ja älykkään selauskokemuksen. Yhteisissä keskusteluissa tunnistettiin, että esimerkiksi Instagramin ja Pinterestin suosion takana on satunnaisen selailun helppous. Ihmiset voivat käyttää jopa lyhyitä vapaahetkiä seilailemalla heille mielekästä, visuaalista sisältöä turvautumatta hakutoimintoon.
Uudessa Oikotie-konseptissa järjestelmä oppii käyttäjän hauista ja tykkäyksistä ja valikoi käyttäjän syötteeseen sisältöä, jota on mukava selata paikasta ja ajasta riippumatta.
Yksi ketterä tiimi
Idean ja Codemate kokosivat kymmenhenkisen unelmatiimin toteuttamaan konseptia. Asiakkaan edustajana toimi silloisen Sanoma Digitalin tuoteomistaja. Ideanin vastuulla oli palvelumuotoilu, UX- ja UI-suunnittelu sekä projektinhallinta, kun taas Codemate vastasi teknisestä kehitystyöstä, testauksesta ja pilvipalvelutoteutuksesta.
Tiimi teki tiivistä yhteistyötä asiakkaan asiantuntijoiden kanssa, ja käytettävyyttä testattiin jatkuvasti Ideanin järjestämällä käyttäjätestauksella. Tiimiläisille projekti oli ikimuistoinen matka ja tilaisuus parantaa tuhansien ja taas tuhansien Oikotie-palvelun käyttäjien elämää.
Työ jatkuu edelleen. Oikotie-palveluun lisätään paraikaa uusia vertikaaleja ja toimintoja. Oikotien omistajaksi vaihtui parin vuoden yhteistyön jälkeen Schibsted.
Teknologia
Uusi palvelu koostuu kolmesta pääosasta: mobiilisovelluksista, taustajärjestelmästä ja verkkosovelluksesta.
1. Mobiilisovellus iOS ja Android alustoille
iOS- ja Android-laitteille toteutettiin omat natiivisovelluksensa Swift- ja Kotlin-ohjelmointikielellä. Sovellukset noutavat dataa ja sisältöjä Oikotie-taustajärjestelmästä REST-rajapinnan välityksellä.
2. Oikotie taustajärjestelmä
Oikotien taustajärjestelmä on koko palvelun sydän, joka toimii linkkinä vertikaalien järjestelmien sekä mobiilisovellusten ja verkkosovelluksen välillä. Vertikaaleissa ja muissa asiakkaan järjestelmissä käytetään erilaisia ohjelmointirajapintoja, joiden välityksellä taustajärjestelmän on voitava noutaa dataa ja sisältöjä. Toisin sanoen, palvelun järjestelmäintegraatio ei ollut ihan yksinkertainen.
Codemate toteutti skaalautuvan AWS-pilviympäristön, joka pystyy palvelemaan jopa satojatuhansia käyttäjiä samanaikaisesti.
Lisää tietoa teknisestä ratkaisusta löytyy pääarkkitehtiimme kirjoittamana täältä.
3. Oikotie.fi verkkopalvelu
Oikotie.fi -verkkosovellus toimii Oikotie-palvelun etusivuna. Käyttäjäkokemuksen ja palvelun toiminnan parantamiseksi React-käyttöliittymäsovellus erotettiin sisällönhallintajärjestelmästä.
Lisäksi toteutimme me.oikotie.fi rekrytointi- ja mediasuhdesivuston WordPress-alustalla.
Tulokset
Kun palveluiden käyttäjäkokemus yhtenäistettiin ja vertikaalit yhdistettiin Oikotie-palvelun alaisuuteen, erillisiä vertikaalikohtaisia mobiilisovelluksia ei enää tarvittu. Sovellusten kehitys ja uusien toimintojen käyttöönotto nopeutui merkittävästi. Uuden ratkaisun etuna on se, että uudet toiminnot voidaan lisätä yhtä aikaa kaikkiin vertikaaleihin, eikä räätälöintiä tarvita. Lisäksi palvelun ylläpito on huomattavasti aiempaa helpompaa ja nopeampaa.
Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että uusi Oikotie-konsepti parantaa käyttäjäkokemusta tekemällä vertikaaleista läpinäkyviä. Käyttäjä voi siirtyä saumattomasti vertikaalista toiseen aivan kuin kyseessä olisi yksi ja sama palvelu. Sisällön valikoinnin ansiosta selaaminen on miellyttävää ja vaivatonta, käyttäjämääriltään suurimpien vertikaalien käyttäjävirta taas hyödyttää muita vertikaaleja.
“Codemate on ollut mainio kumppani koko projektin ajan.”
Henna Wie
Tuoteomistaja, Sanoma Digital Finland
Haluatko kuulla lisää?
Kysy lisää asiakkuudesta Jukalta