“Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö….” sanotaan vanhassa laulussa. Yö on levon aikaa, mutta se on myös aikaa, jolloin digiprojekteissa voi tapahtua monia sellaisia asioita, jotka saattavat kiinnostaa sinua – tai ainakin niiden pitäisi kiinnostaa, jos ostat arvokkaita kehityshankkeita.
Kaikessa hiljaisuudessa ja yön pimeydessä, ajetaan satoja testejä automaattisesti, jotta päivän työn laatu voidaan varmistaa. Näihin kuuluu yksikkö-testejä, API/Integraatio-testejä sekä UI-tasolla ajettavia testejä. Ja, kun aamulla tulemme takaisin töihin, otamme kahvikupin kätöseen ja näemme välittömästi millainen oli edellisen päivän koodin laatu.
Näin olemme hioneet kehityssyklin ja siitä saatavan palautteen mahdollisimman lyhyeksi ja nopeaksi. Saamme välittömästi ajantasaisen ja luotettavan kuvan siitä, mihin aamulla kannattaa keskittyä tai esimerkiksi siitä, kuinka lähellä olemme valmista softaa. Näin tarvittavat muutokset voidaan tehdä nopeasti, kun kaikki on tuoreessa muistissa. Jotkut nimittäin jättävät testauksen, olipa se sitten automaattista tai tutkivaa testausta, liian myöhäiseen vaiheeseen hanketta. Tällöin korjausten tekeminen on hitaampaa, kun palataan vanhentuneisiin asioihin, hypitään tehtävästä toiseen ja yritetään muistaa kaikki riippuvuudet (ja silloin sinä asiakkaana valitettavasti tunnet sen aikataulussa ja budjetissa). Kun julkaisupäivä jo häämöttää, on hyvä olla leppoisin mielin, kun tietää miten asiat oikeasti ovat, eikä tule viime hetken paniikkia, joka lykkää aikatauluja tai päästää ulos sutta ja sekundaa.
Vaikka tässä on kyse ennen kaikkea laadun varmistuksesta, on kyse myös kustannuksista ja sinun budjetistasi. Mitä nopeammin tiedämme koodin laadun, sitä halvempaa se on korjata. Ja, kuten kaikki tiedämme, vielä maailmaan ei ole syntynyt niin kovaa kehittäjää, etteikö virheitä joskus tapahtuisi. Yö selvittää asian meille. Testauksen ammattilaisina tiedämme kuitenkin, että pelkät automaatiotestit tai muutamat kehittäjien tekemät testit eivät yksistään riitä, vaan paras ja luotettavin digiprojektin laatu varmistetaan kattavammilla testeillä, eli myös tutkivalla testauksella. Niillä katetaan loputkin kuolleet kulmat, joihin automaatiolla ei vielä toistaiseksi päästä käsiksi. Niitä teemme päivänvalossa tai lampun valossa, riippuen vuodenajasta 🙂
Codemate tarjoaa koko digitaalisen elinkaaren ajalle palvelut suunnittelusta koodaukseen, testaukseen, projektihallintaan ja konsultointiin laajasti, sekä ylläpitoon ja pienkehitykseen.
Meillä palautesykli (“information loop”, kuten lontooksi sanotaan) on kunkin osa-alueen sisällä nopea, ja mahdollistaa paremman ja laadukkaamman lopputuloksen sinulle ja loppuasiakkaille. Kaikki tämä saumaton kehitys yhdessä laskee tuotteesi tai palvelusi elinkaarikustannuksia. Joten, älä odota huomiseen, vaan toimi ajoissa ja varmista onnistuminen kattavilla digipalveluillamme.
Haluatko lisätietoja?
Saat lisätietoja laadusta ja testauksesta ottamalla yhteyttä Minnaan.