React kehittäjä

Testaa yhteensopivuutesi

Etsimme monipuolista kehittäjää, joka on erityisen vahva webin frontin osalta ja hallitsee teknologiat kuten React, Vue tai Angular. Ennen kaikkea haussa on kuitenkin hyvä ystävä ja kollega.

Työpaikka voi sijaita Bangkokissa, Helsingissä tai Oulussa.

Miksi Codemate?

Mottomme on ”Go Forward”. Se tarkoittaa, että ykköstavoitteemme on olla paikka, jossa henkilökohtainen kasvu ja ammatillinen kehittyminen on mahdollista. Kehity kohti henkilökohtaisia tavoitteitasi kehittäjänä, samalla kun pidät hauskaa töissä.

Työ ei ole kaikki kaikessa. Jos arvostat aikaa perheen kanssa, harrastuksia, ystävien tapaamista, matkustamista tai mökkielämää, Codemate saattaa olla sinulle parempi paikka kuin globaali konsulttiyritys. Säästä energiaa henkilökohtaiseen elämääsi ja aikaa rakastamillesi ihmisille.

Kun työskentelet, tee jotain merkityksellistä. Meillä pääset työskentelemään kovien asiantuntijoiden kanssa asiakasprojekteissa, jotka tekevät vaikutuksen ystäviisi. Ihan tosissaan, suurin osa asiakastöistä, joita olemme viime aikoina tehneet, on suunnattu maailmanlaajuisille yrityksille, jotka isoäitisikin tunnistaa.

Mahtava Codemate-yhteisö. Me Codematella haluamme työskennellä rennossa ilmapiirissä. Täällä huono huumori on oma taiteen muotonsa! Vaikka otamme työmme vakavasti, meidän ei tarvitse olla tosikkoja! Tykkäämme tehdä kaikenlaista yhdessä ja sinäkin sopeudut varmasti mukaan heti ensimmäisestä päivästä lähtien!

Niinkuin moni muukin IT-talo, mekin tarjoamme hyvät edut ja kilpailukykyisen palkkauksen. ✨

Aja yhteensopivuustesti

Mitä me haemme?

Haemme Front-end kehittäjää, jolla on vankka kokemus ja halu oppia uusia taitoja. Nautimme arvon tuottamisesta asiakkaillemme ja pidämme haasteista joissa pitää löytää luovia tapoja ratkaista ongelmia.

Saat loistavan alun, jos sinulla on:

  • Noin 5 vuotta käytännön kokemusta web-sovellusten kehittämisestä ja toteutuksesta.
  • Kokemusta React/Vue/Angular- tai vastaavasta verkkokäyttöliittymäkehyksestä.
  • Kokemusta HTML:stä, CSS:stä, JavaScript/TypeScriptistä ja RESTistä.
  • Hyvä ymmärrys UI/UX-konsepteista sekä mobiililaitteille että pöytäkoneille.
  • Agile/Scrum-kehitysmetodologian tuntemus.
  • Hyvä englannin kielen taito.
  • Kykyä sekä itsenäiseen että tiimityöskentelyyn.

Saat bonus pisteitä, jos sinulla on:

  • Kokemusta backend teknologioista kuten Node.js
  • Kokemusta mobiiliteknologioista kuten React Native tai Flutter.
  • Silmää designille (UX /UI) ja osaat käyttää suunnitteluohjelmia kuten Figmaa / Adoben työkaluja.

Mitä tulisit tekemään?

Codematella meillä on ilo työskennellä eri toimialojen asiakkaiden kanssa ja rakentaa maailmanluokan palveluita. Luomme saumattomia digitaalisia ratkaisuja, jotka ovat intuitiivisia käyttää ja luovat todellista arvoa asiakkaillemme. Yksikään projekti ei ole samanlainen. Pääset jatkuvasti oppimaan uusia asioita, samalla kun käytät ydintaitojasi verkkokehityksessä.

Päätehtävät:

  • Kehittää, rakentaa, testata ja ylläpitää verkkosovelluksia.
  • Keksiä uusia ideoita, parantaa UX/UI- ja asiakastuotteiden ominaisuuksia.
  • Autat ongelmien ratkaisemisessa.
  • Kirjoitat HTML/CSS/JavaScript käyttämällä kirjastoja ja laajennuksia tarvittaessa.
  • Teet tiivistä yhteistyötä asiakkaiden, arkkitehtien, UX/UI-suunnittelijoiden ja muiden tiimin jäsenten kanssa varmistaaksesi menestyksen.

Mitä seuraavaksi?

Kuulemme mielellämme sinusta! Kuka olet, millaista yhteisöä ja millaisia haasteita etsit? Kuulemme myös mielellään mitä olet tehnyt aiemmalla urallasi.

Emme tarvitse CV:tä. Paras tapa edetä on täyttää alla oleva lyhyt kysely, niin otamme sinuun yhteyttä.

Toivottavasti nähdään pian! 😊

Go Forward.

Millainen yritys se Codemate oikein on?

Codematen kulttuuri – paras paikka kehittyjille.

Go Forward. Heikki ja Antti kertovat hommista Codematella.

Laita nimi listaan

Mahtavaa että olet kiinnostunut tulemaan Codematen jengiin mukaan!

Jos avoimista paikoista ei löytynyt juuri sopivaa, voi asia korjaantua ajan kanssa. Älä turhaan hakkaa F5:sta, vaan anna meidän ilmoittaa sähköpostilla kun uusia työpaikkoja avautuu. Tämä ei ole uutiskirjeen tilaus, vaan lähetämme tietoja vain avoimiin paikkoihin liittyen.

Liity listalle