Vuosi 2025 oli Codematen juhlavuosi. Toukokuussa juhlimme 18-vuotista taivalta koko porukan voimin Bratislavassa – aikuisen ikä on saavutettu, ja paljon on ehtinyt tapahtua. Nyt on hyvä hetki pysähtyä ja katsoa, mitä kaikkea kuluneeseen vuoteen mahtui.

Haastavassa markkinassa jatkoimme vakaata kasvua sekä liikevaihdossa että henkilömäärässä. Merkittävä osa liikevaihdostamme tulee palveluviennistä kansainvälisille markkinoille. Samaan aikaan, kun olemme syventäneet kumppanuuksiamme, olemme onnistuneet hankkimaan uusia asiakkuuksia läpi toimintavuoden – samalla kehittäen osaamistamme joka osa-alueella. Alla katsaus vuoden kohokohtiin!
Kokenut tiimi, strategiset kumppanit
Kun yritys on ehtinyt 18 vuoden ikään, se näkyy tekemisissä. Meillä on poikkeuksellisen kokenut ja sitoutunut tiimi: kahdeksan codematelaista on ollut menossa mukana jo yli 15 vuoden ajan, ja monet muut useita vuosia. Se kertoo paljon siitä, millainen paikka Codemate on kasvaa ja tehdä töitä.
Tutustu Mates behind the Code -tarinoihin!Pitkäaikaiset asiakkuudet ovat liiketoimintamme selkäranka. Tänäkin vuonna olemme toimineet entistä vahvemmin strategisina neuvonantajina asiakkaidemme tuotekehityksessä – roolissa, jossa osaaminen, luottamus ja jatkuvuus korostuvat. Kumppanuudet Googlen, Netflixin, Schaefflerin, Moin, Restelin ja monien muiden kanssa ovat syventyneet, ja olemme päässeet kehittämään täysin uudenlaisia ratkaisuja heidän tarpeisiinsa. Olemme solmineet myös uusia kumppanuuksia, ja olemme LG:n johtava kumppani webOS Flutter SDK Betan kehityksessä.
Codemate on liittynyt vuoden 2025 aikana myös Patria eAlliance -hankkeeseen, jossa rakennetaan ainutlaatuista siviili- ja puolustusteknologiayritysten yhteistyötä turvallisimpien yhteiskuntien rakentamiseksi. Tämänkaltaiset avaukset vievät meitä entistä lähemmäksi niitä kumppaneita ja verkostoja, joiden kanssa voimme rakentaa vaikuttavia tulevaisuuden ratkaisuja.
Syvensimme myös pitkäaikasta yhteistyötämme digimarkkinointi- ja viestintätoimisto Don & Brancon kanssa. Yhteistyö tuo meille lisää WordPress-osaamista niihin asiakkuuksiin, joissa verkkokaupan toteutus tuo lisäarvoa erityisesti silloin, kun hankkeessa tarvitaan ketterää WordPress-kehitystä tai brändiin pohjautuvaa viestintää ja visuaalista suunnittelua.
Codemate ja Don & Branco syventävät yhteistyötäänVuonna 2024 kerroimme Upsertin enemmistöosakkuuden hankinnasta. Integraatio yritysten välillä on edennyt onnistuneesti, ja työnteko uusien kollegoiden kanssa on toiminut erittäin sujuvasti. Henkilöstökyselyn palautteen perusteella integraatioon ollaan erittäin tyytyväisiä.
Tekoäly on vakiintunut osaksi arkea
Olemme jo vuosia rakentaneet tekoälyratkaisuja, jotka tehostavat päivittäistä tekemistä. Tekoäly on vakiintunut osaksi arkea, ja vuoden alussa AI, Data & Cloud Director Ville Lindfors aloitti tehtävässään ja on luotsannut sekä sisäistä kehitystä että asiakasratkaisuja uuteen vaiheeseen.
Tutustu Villeen!Tekoäly koskettaa tänä päivänä jokaista roolia: kehittäjiä, designereitä, liiketoimintaa. Kerroimme tekoälyosaamisestamme ja sen tuomista mahdollisuuksista muun muassa Nordic Business Forum -tapahtumassa – katso tallenne täältä. Tämä on yksi syistä, jonka takia olemme liittyneet AI Finland -tekoälyverkoston jäseneksi, joka kokoaa yhteen Suomen tekoälyosaamisen kärkitoimijoita.

Tekoälyosaamistamme ja -ratkaisuja vauhdittaa myös yhteistyöprojekti Aalto Yliopiston kanssa. Aallon opiskelijat aloittivat syksyllä työskentelyn Codematen oman GenUI-alustan, Rebel AI Studion, parissa.
Lue lisää projektista Aalto Yliopiston kanssa!Vuosi täynnä tapahtumia
Vuoden aikana olimme mukana useissa tapahtumissa Suomessa ja maailmalla. Osallistuimme mm. Google I/O:hon, BLOOMiin, Nordic Business Forumiin, Fluttercon-tapahtumiin ja Mobile World Congressiin. Tapahtumat eivät ole meille vain paikkoja näkyä, vaan niissä syntyy aitoja keskusteluja sekä uusia aloitteita ja yhteyksiä.
Lisäksi järjestimme omia tapahtumia ja kutsuimme vieraita viihtymään toimistollemme. Yksi suosituimmista tilaisuuksista oli kesäkuussa järjestetty Flutter-meetup, joka keräsi yhteen pääkapunkiseudun Flutter-kehittäjiä keskustelemaan, oppimaan ja verkostoitumaan.
Kohti uutta vuotta uudella energialla
Vuosi 2025 oli kaikkea muuta kuin tavallinen. Se oli juhlaa, yhteistä onnistumista, uuden kokeilua ja arjen iloa. Siihen mahtui Bratislavan synttärimenoja, tapahtumien hulinaa, AI-prototypointeja ja paljon muuta – siistillä tekemisen meiningillä.
Vuodelta 2026 odotamme lisää samankaltaista menoa: hyviä kohtaamisia, onnistuneita kumppanuusprojekteja ja kiinnostavia haasteita.
Haluatko tietää lisää meistä?
Tutustu referenssitarinoihimme.
Tutki uramahdollisuuksia.
Explore our customer references.
Learn about career opportunities.
Hyvää uutta vuotta 2026! 🎉

Kaikki artikkelit